Marraskuussa lumi tanssii katulampun valokeilassa,
lumiauran kolahdukset herättävät uuteen,
mustaan aamuun.
Marraskuu on ikivanha, lempeä rauhantuoja.
Ei siitä silti pidetä.
Marras kuuluu kuolemalle,
marras haisee maalle,
marras rikkoo luut,
mustaksi riisuu puut.
Hyi, paha marraskuu!
Kyllä suurinkin kaunosielu nuupahtaa, harmauteen vaipuu,
kun ainainen loanheitto vain jatkuu.
Vähän armoa hei!
Tänään olen vierailla taajuuksilla,
teen havaintoja, joita ei tarvitse tehdä.
Kukkapenkkiin viskattu valo välkkyy tuskallisesti, eikä missään näy kärsimykselle lopettajaa tai edes vierihoitajaa.
Pimeys nielaisee mustiin pukeutuneet ihmiset,
Maahan on unohdettu yksinäinen sormikas.
Lehdettömät oksat kurkottavat kohti ja juuri tänä rajattomana päivänä, tämä kaikki voisi tarkoittaa jotain.
Huominen on taivaalle kirjoitettu lupaus.
Ei sen enempää,
ei vähempää.
Eikö elämän hauras kauneus ole olemassa tässä hetkessä?
Sävelten sointuva tuuli pyörittää kuin leijaa,
älä siis ole muuli vaan tule mukaan!
taivaalla on tilaa,
älä tätä pilaa.
Tuuli kantaa kyllä.
